tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuoden loppua


Niin se vaan on että tämä vuosi on loppumaisillaan. Ihmeesti tuota taukoa postailuun kertyi, kun ei ole konetta ollut käytössä vähään aikaan. (Ei tullut edes pahoja vieroitusoireita.😉) 
Ihana joulu saatiin viettää mummilassa! Pukki kävi, laulettiin, leikittiin, ulkoiltiin, tunnelmoitiin.... Nyt takaisin kotona, odottamassa uuden vuoden vieraita! Uunissa juustosarvet ja kupissa huomiseksi ruisleivän alku -leivän tuoksu jo täyttänyt talon. Kun vielä vesirokoista ja flunssista ja kuumeista päästäis.....😄








sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Oi joulunlapsi pieni



Täällä blogissa ollu vähän hiljaiseloa. Saimme viikko sitten ihanan joululahjan! Viikko on hurahtanu ihmetellessä pientä nyyttiä. Miten voikin olla niin suloinen...ja niin pieni...ja miten se tuoksuuki niin hyvälle ja ne ilmeet...niitä ei kyllästy kattelemaan. Onnesta sekaisin koko perhe!<3


tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 2. Päivä

Tein viime vuonna pojille joulukalenterin ylimääräisistä kankaista. Nyt sitten on taas se urakka keksiä joka päivälle jotain kivaa yllätystä. 
Eilen kalenterista löytyi pari piparimuottia sekä viesti tontulta, että piparitaikina on ilmestynyt jääkaappiin.:) 
Olin meidän leipomisesta ottamassa kuvia, mutta jätin nyt väliin - voi vain kuvitella kun kolmen pienen pojan sormet syyhyävät päästä painelemaan mahdollisimman monta piparimuottia taikinaan..😄 onneks tällä kertaa lähdin hommaan rennolla asenteella.;) 
No mutta, tuossa tosi huono kuva meidän kalenterista, sekä vähän kuvaa mitä saatiin aikaiseksi.:) NAM!


maanantai 1. joulukuuta 2014

joulunodotusta


Tästä se alkaa...joulunodotus! Vaikka on sitä jo aloteltu ainaki pari viikkoa sitten. Nyt on aika hyvällä mallilla asiat. Joulukortit nimittäin sain tehtyä ja viimeisiä postimerkkejä vaille laitettua valmiiks postiin vietäviksi. Niin tykkään kirjotella kortteja ja muistella samalla ystäviä ympäri Suomea ja muutama ympäri maailmaa.:) Korteiksi oon teettäny lapsista kuvan viimevuosina. Kuvakortteja on myös mukava saada. Niistä voi nähdä kavereiden lasten kasvua, jos ei usein näe.
 
Joulukalenteriksi tein paperipusseja joihin leimasimella numerot painelin. Olisin halunnut isommat numerot, muttei niitä täältä löytyny sillä mun kärsivällisellä etsiskelyllä, jonka omaan.:D Joka päivä pitäis keksiä nyt jotain yllätykseksi (en oo täyttäny yhtääkään etukäteen). Ekasta pussukasta löytyi ahaa-patukat, jotta saan loppumaan suklaakalenterivinkumisen...ja sainhan mä..:) lapsille kerroin ettei siellä kuitenkaan varmaan joka päivälle herkkuja oo, vaan myös jotain jouluista puuhaa, ehkä.


Ja sunnuntaina sytytettiin ensimmäinen adventtikynttilä. Löysin nämä neulat numeroineen viime vuonna jostain lahjatavaraliikkeestä kokkolasta, mut en muista nimeä. Tykkään.:)

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Yhteinen viikonloppu..

...siskojen kans kera lapsien. Miehet oli omilla menoillaan kumpikin tahoillaan..meidän kannalta hyvä että sattui sama viikonloppu molemmilla miehillä, niin tottakai me vietetään yhteinen viikonloppu.:) Olipa vaan ihan mukavaa! Käytiin joulumyyjäisissä ja tehtiin piparkakkutalo ja koristeltiin ja syötiin pipareita. Lapset leikki ja me praatattiin...vaikka semmosta yleistä pikku häslinkiähän se pienten kans on kuitenki aika pitkälle.:) Kyllä me juotiin ihan rauhassa kahestaan ainaki yhet kahvitkin (toisella vaan vauva kainalossa.:))...sillee et talo oli hiljainen ja lapset keskittyneenä leikkeihin ja kaks taaperoa päiväunilla.:)
 
 
Tuliaisiksi sain tämän ihanan vaippakakun kera niin ihanan virkatun helistimen! Kunkkuidea nuo liivinsuojaruusut!:D Jospa tälle ois piakkoin käyttöä.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Punaista pikkutontuille

Tein meijän tulevalle pikkutontulle tonttulakin. Tais tulla vaan vähä liian pieni.;) Punaista joustocollegea kai pitää viel kolmas satsi hakee. (kannattaisko ostaa kerralla vähä enempi kun se puoli metriä?:))




Punaisesta joustocolitsista ompelin 56cm tonttujumpsuitit tutuksi tulleella ottobren kaavalla. Yksi on miejän tulevalle ja kaksi on serkkutytöille. Pienet tytöt on n. kolmekiloisia nytten ja meidän pikkuinen kasvaa viel mahassa ja varmaan tavoittelee sisarustensa neljänkilon syntymäpainoa!:) Toivotaan että joulunaikana on sopivat, on nämä niin jouluiset kuitenkin. Vai meniskö ilman tiukua myös muulloin?

Lämpöä pakkaspäiviin

Tein pehmoisen ja lämpimän viltin tuparilahjaksi appivanhemmilleni uuteen kotiin. Kaksinkertaisella isovelilangalla pyöröpuikoilla tuli nopeaa jälkeä. Itelle oon tehny pari vuotta aiemmin samanlaisen. Ohjetta en löytänyt, joten yritin tehdä valmiista mallista. Pari kertaa jouduin purkamaan ja varmaan vielä tein yhen jutun ohi ohjeen, mutta jospa sitä ei muut huomais!:)

 Tässä ei oikeen mittasuhteet hahmotu, mut oisko joku 90cmx150cm. (huono valaistus ja alusta tässä kuvassa ei oo oikeen eduksi:()

Kuka antais mulle vinkkejä ihanien pakettejen tekoon?!:)

 

lauantai 22. marraskuuta 2014

Joulua odotellessa

Joulu on kuukauden päästä! Pojat lähtivät joulunavajaisiin joulupukkia katsomaan ja minä jäin kotiin siivoomaan (juomaan kahvia koneen ääressä). On sitä jotain jouluista jo saanut aikaiseksi. Nimittäin joululahjoja. Omille lapsille on niiin vaikea keksiä joululahjoja, mutta kummilapsille niitä näyttää syntyvän. 
On niin mukava virkata pieniä helppoja juttuja! Jotka saa nopeasti valmiiksi! 😄 
Tässä jotain, jotka on jo päässyt joulupapereiden sisään. Ja nyt kun tämä siivousinnostus oikeen kovasti iski päälle, niin taidankin kaivaa mustaa matonkudetta esiin, ja virkata yhden laukun.😜



keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Nukkevauvan uudet rattaat


Eihän siihen mennyt kuin vuosi tai kaks.. Kangas repesi alkuperäisistä rattaista ja lupasin moneen otteeseen lapsillekki että ompelen uuden. Mutta kun ei oo inspistä ni ei oo!
Ja niinhän se monesti menee, että lopulta hommaan menee aikaa aika paljo vähempi, mitä on ajatellu. Kun vaan tulee aina se sopiva hetki!:)
Tyytyväisiä äiti ja lapset, pirteään lopputulokseen.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Meidänkin isin päivä :)

Täytyy laittaa pari kuvaa meidänkin isin päivästä, kun siskokin.;) 
Kortteja ja piirustuksia oli tehty enemmän ja vähemmän, stressipurkki myös oli lahjana. Pojat päättivät aamulla lahjoittaa myös molemmat neljä minuuttia peliajastaan isille! Iso sai siis yhteensö kahdeksan minuttia pelata kännykällään, wau!😃 
Mutta tänä isäinpäivänä meidän isi sai mahtavan autokakun! Laitoin poikien eteen kääretortun, kermavaahtoo ja vähän koristeita. Hieno tuli..😜

Sytykeruusuja

Piti alkaa kananmunien syöntiin, kun keksin kokeilla sytykeruusujen tekoa. Olin nakannu roskiin isoja steariinimöhkäleitäki monesti ja ajatellu että ruusut on liian hankalia tehä. Myyjäisistä joskus ostin näitä, ja nämä todella toimii takansytytyksessä. Ja meillä tarve suuri kun tulta pidetään joka päivä. Siispä repimään kananmunakennoa ja kokeilemaan. (se oli kivaa myös lasten tehdä.) 

Kiehautin vettä n.4cm kattilassa ja laitoin siihen steariinimöhkäleitä sulamaan. Tässä vaiheessa mietin että millä dippailen.. Suunnitelmallisuus ennenkaikkea!:D Mies löysi koukun ja tuli keittiöön ja innostui hommasta niin etten enää päässyt kuin ihailemaan.:) Ite en ois noin ronskisti steariinia laittanut, että ulkonäkö pysyy nättinä, mutta harjotus tekee mestarin.


Nämä meni isäinpäivälahjaksi isälleni saunasettiin.
Ja näiden teko ei jää tähän. Pitäis vaan leipoa jotain makeita leivonnaisia paljon että näitä kertyis tasaisen mukavaan tahtiin.:)

ISIN PÄIVÄ!



On se jännää.. Kerhossa ja eskarissa askarrellaan kortteja ja lahjoja isälle ja sitten niitä piilotellaan sukkakorissa ja ties missä. Isäinpäivän aamuna niitä sitte etitään, että minne ne tulikaan laitettua!:)
Lahjoja tuli kasapäin..Koristeltuja tyynynpäällisiä kerholaisilta ja stressipurkki eskarilaiselta ja lahjakortti mökkeilemään.. ja kortteja.. On se helpotus, kun ei tartte ite niitä kauheena miettiä ja askarrella lapsien kans. Oon vähä laiskempaa sortia siskoon verrattuna.:D
Ihania leipiä lapset taiteilivat iskälle aamulla. Maistuivat kaikille. Ja lasten ihmetykseksi pippurit maistuivat myös isälle.:)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Matto kiikkustuoliin

Sain luvan virkata matonkuteesta kiikkutuolin maton siskolleni. 
Toivottavasti sisko tykkää, kun palaa lomalta. 😉
 


Pupu

Eka amigurumini! Huippua tekemistä! Ei tullut kyllä niin hyvä kuin olisin halunnut, mutta ehkä seuraava on parempi.;) lapset innoissaan oottivat, milloin jokin osa valmistuu, jotta saa täyttää. Ja valmis pupu pääsi heti leikkiin mukaan! 😊


perjantai 24. lokakuuta 2014

Syyslomaa

Nyt on vietelty syyslomia. Ensin oli meidän loma, jolloin serkut tulivat käymään. Sitten lomat muualla, jolloin saatiin tyttöjä lomailemaan meille! 
Mitä keksiä kun kerrostaloasunnossa on neljä aikuista ja tuplasti enemmän lapsia? Yksi päivä vierähti hyvin, kun tehtiin jokaisesta lapsesta maaten ääriviivat ja he saivat itse värittää omat kuvansa. 

Hamahelmet on ollut kova juttu tänä syksynä meidän (kohta) 4-vuotiaalla. Nyt kun niitä oli kertynyt aivan liikaa, teimme niistä kylppäriin maton. Matto kasvaa vielä sitä mukaa kun lisää silitetään. Eihaittaa vaikka vähän matto kastuu.😉 

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Syksy 🍃 🍂

Syksy. Toisaalta niin ihanaa aikaa, toisaalta vähän masentavaakin. 
Lasten kanssa ei kovin helposti tee mieli mennä ulos sateeseen, kun viluttaa ja tietää, mitä on tulla takaisin sisälle märkänä pieneen ahtaaseen kerrostalo eteiseen. 
Kuitenkin rakastan syksyn värejä! Välillä se sade on niin ihanaakin! Ja varsinkin ne mahtavat aurinkoiset syyspäivät! 
Tekisi mieli kääriytyä peittoihin takkatulen ääreen, vaikka takkaa emme nyt omistakaan! :) 
Ihanaa on myös säännöllinen rytmi! Tosin saatiin sekin heti sekaisin syysloman alkaessa. :) 
Yleensä sytytän kynttilät pöydälle ensimmäisenä aamulla. Tuntuu, että se jotenkin rauhoittaa ainakin meidän aamuja! 


Näin sunnuntaiaamun tekemiseks isommat saivat huoneen lattian kokoisen paperin, johon taiteilla. Näyttävät haaveilevan ainakin Linnanmäestä.😀  Itse nautin maailman suloisimman ja aurinkoisimman vauvan seurasta! Voiko tyytväisempää ja rauhallisempaa lasta olla.. Niin pieni vielä, ja silti aina valmis juttelemaan ja nauramaan! 

Tällä viikolla pojat innostuivat askartelemaan vaahteranlehti-kettuja. Ihanaa syyspuuhaa löytyisi vaikka kuinka, kunhan kerkeäisi edes jotai toteuttaa! 
Hauskaa syksyä! 🍁🍂🌾



tiistai 30. syyskuuta 2014

Makoisia unia

Mukava olla "kotimiehenä" mummilassa! On tilaa juosta ja leikkiä ja on paljon serkkupoikia ja -tyttöjä kavereiksi! Tätikin on nukkunut oikein makoisasti Martalta juuri saamallaan uudella yökkärillä! Aivan ihana yökkäri muuten on. Kankaana tuo väri oli vähän pettymys, varsinkin kun siitä oli tarkoitus tulla mummille tunika. Mutta noin tumman ruskeilla resoreilla oikeinkin kiva yökkäri.;)

Keltainen kodari

Kodarissa tulee vietettyä aikaa aamupäivisin. Nautin pyykin laitosta. Meillä kodari on tämmönen L:n mallinen ja on ollu ihna kätevä! Kaappitilaa on paljon ja pöytätilaa myös. Pöytätilaa ei oo liikaa, vaikka aluksi niin ajattelin! Mankeli mahtuu vielä, ja hoitopöytä ja pesuallas on myös tuossa toisessa siivessä, vaan ei kuvassa näy. Siskoni mietti nuita pyykkipinoja tuossa ikkunan eessä, mutta ite oon tykänny! Puhtaat pyykit tulee kuskattua kaappeihin joka päivä, eikä pinot rönsyile pitkin pöytiä.
Kolme kaappia, joissa kaksi koria jokaisessa likapyykille, on myös hyvä ratkaisu pyykin lajittelulle.
Ainoa juttu, mitä haluaisin ehkä kodariin, on kattoon hilattavat kuivausnarut. Olikohan Ikealla joskus ainaki niitä. Onko kokemuksia niistä?


Raksa-aikana etittiin kodariin väriä. Halusin keltaisen. Hain maalipurkin maalikaupasta ja mietin siellä että onkohan väri keltainen vai jopa aivan oranssi...Pienistä värikartanpaloista on niiiiin vaikea hahmottaa oikeaa sävyä ja pää menee ihan pyörälle. Noh, kauppias vakuutti että maali on selkeästi keltainen, eikä oranssi.
Maalattiin seinä ja se oli niin eri, mitä olin ajanu takaa.:( Työhuoneen orassi osui ja uppos heti, ja tykkään edelleen...mutta kodari...se ei silloin sulanut. Kaappeja oltiin alkamassa asentaa paikoilleen kun vielä väriä pähkäilin ja päätettiin sitte vielä kokeilla maalata toisella keltaisella. Ja se kannatti!! Tykkään tästä keltaisesta edelleen!