perjantai 20. helmikuuta 2015

Elämää

Vain elämää.. Ihana päivä edessä. Perhekerho, toisten laittamaa ruokaa, kavereiden näkemistä...
Menempäs laittamaan Prinsessaa valmiiksi, syökää aamupala loppuun sillä aikaa...




No, vain yksi purkillinen sinne kaatui. Tavallaan se on kaunista.. Täytyyhän kaksivuotiaankin harjoitella Minä Ite! Se on vain elämää...

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kotiäidin Luxusta

Heräsin. Ei ois jaksanut nousta sängystä! Kun vihdoin jaksan nousta ja kömpiä kohti keittiötä, silmiin osuu vaatepinoja, tavararöykkiöitä, leluja... Lysähdän keittiön tuolille. 
Puhelin soi - voi ei, kukahan siellä, ei jaksaisi lyllertää takaisin huoneeseen vastaamaan.
"Kotihoidosta hei, meillä olisi yksi kodinhoitaja vailla paikkaa. Saisiko teille tulla?" 
PLING-silmät aukeavat, suu menee korvia kohti! "Sopii! Tervetuloa!" 
Istahdan rauhassa aamupalaa nauttimaan kera mussukoideni. Kun täti saapuu, saan rauhassa alkaa selvittelemään röykkiöitä ja kasoja, pesemään pyykkiä lasten iloinen pulputus korvissa soiden. En olekaan pitkään aikaan päässyt kangaskauppaan. Sinne siis!  
Kun tulen kotiin, talo on hiljainen, lapset ulkona. 
Kohta aukeaa ovi ja aukosta kurkistaa kaksi punaposkista mussukkaa. Kurkkaan vaunuihin, ja sieltä kurkkaa takaisin itse aurinko!  Kaikki ollaan hyvällä mielellä ja nälkäisiä. 
Tällä jaksaa taas pitkään niitä tavallisiakin päiviä. 
Aurinkoisia päiviä kaikille! 😘

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Jatkoa eiliseen..

Ai että, olipas tuottoisa päivä.. Tartuin kuitenkin tänäänkin ompelukoneeseen vaikken aikonutkaan jatkaa.. Jotain sain valmiiksikin.. Erityisen tyytyväinen olen Prinsessalle ens kesäks tekemään mekkoon! Tuosta mustasta hameesta tais tulla myös heti mun lemppari! Ja sisko sekä Prinsessa saavat myös omat samanlaiset. Ukkokulta oli heittänyt pois kolme t-paitaansa niin tein vanhimmalle pojalle niistä t-paidat. Pikkuveljet omivat heti, ja kerrankin äitiä ylistetään kun tullaan eskarista kotiin..;) 
Nojaa - asian kääntöpuoli - havahduin sitten yhtäkkiä siihen että Ukkokulta tulee pian kotiin ja vastassa on maailman isoin kaaos!! Apua.... Mutta onneks tajus hymistä vain tyytyväisenä kun meillä ollut mukava päivä...;) 
Turhaanpas tässä enää yritän siirtää tuota jälkien siivoamista, joten näkemiin! ❤️







tiistai 10. helmikuuta 2015

Ompelupäivän kaaosta

Oon alkanu pitää ompelupäiviä. Ompelen kerralla jotain välittämättä ympärillä syntyvästä kaaoksesta. Lapset tykkää kun "äiti tekee kaikkee ihanaa". Vanhin poika vois istua saumurointia katsomassa vaikka kuin kauan.. 
No tästä hauskanpidosta syntyy, paitsi ompeluksia, myös järkyttävä kaaos. (Tässä kuvassa on jo siivottu aika paljonkin..;) ) mutta mutta... Tästä seuraa että en ehkä jaksakaan kaikkea siivota, joten sama jatkaa ompelupäivää seuraavanakin päivänä. :)


maanantai 9. helmikuuta 2015

Salaattilisuke

Teen aina samanlaista salaattia. Kurkku-tomaatti-salaatti-salaattia. Yksi syy siihen on että jääkaapista ei löydy yleensä muuta kuin kurkkua, tomaattia ja salaattia. Enkä tykkää siihen sekaan ananaksestakaan. Ja oon ollu siinä luulossa ettei mies tykkää paprikasta. :D
 
Selasin ennen joulua jotain askartelukirjaa jossa oli salaattisiemensekoituksen -ohje. Näytti hyvältä, vaikutti helpolta...,joten kauppalappuun tuli lisäys:
-auringonkukansiemeniä
-chashewpähkinöitä
-kurpitsansiemeniä
Suolaa ja oliiviöljyä löytyy aina.
Siemenet ja pähkinät pannulle, Loraus oliiviöljyä ja ripaus (ripauksia) suolaa ja paahdetaan.
Ja tadaa, mun tylsä salaatti muuttuu vähemmän tylsäksi!:) Ja on muuten hyvää...Ilman salaatinkastikettakin. Vaikka se ite tehtykin on niiiin hyvää!:)


perjantai 6. helmikuuta 2015

Mitä en tiennyt itsestäni?!?

On hyvin kasvattavaa olla poikien äiti. Siinä oppii huomaamaan itsestään monia puolia, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan.

En tiennyt, että voisin sietää lipastoni päällä koristeena LEGO-KUORMUREITA ja KAIVUREITA! Huhhuh.. Mullahan aina tulee olemaan kynttilöitä tai ei mitään lipaston päällä!


En tiennyt, että joskus siivouspäivän siivoamiset voi keskittää pikkuautojen puhdistamiseen! 


En tiennyt, että voisin päivät pitkät katsella pelipaidoissa hyppiviä urheilijoita! Heitinhän jo kaikki miehen kauheimmat paidat pois sillä aikaa kun hän oli armeijassa....


Onneksi sitä aina oppii itsestään jotain uutta että elämä ei käy kovin tylsäksi..;)

torstai 5. helmikuuta 2015

jokapojanpaidasta jotain muuta


Otin pitkästä aikaa pöydän kirppikselle ja pääsin eroon monista monista tarpeettomista vaatteista ja tavaroista. En tykkää yhtää hamstrata mitään kaappeihin lojumaan. Keväällä se fiilis iskee... Järkätä kaappeja ja saada selkeyttä ja pirteyttä joka paikkaan. Nooo, pitäähän se kuitenki vähä kierrelläkkin kirppiksellä, kun sinne tavaraa vie.:) ja joskus tuoda jopa samanverran takaisin, mitä vie...:D Mies ei oikeen aina tätä ymmärrä, vaikka kuinka selittelen että lapset kasvaa ja tarttee seuraavan koon vaatetta.:) HOX!-> mun ei oo aikoihin tarttenu hommata lapsille vaatetta kaupasta, itestä puhumattakaan.
Tässä yksi parhaista löydöistä. Jokapoikapaita kympillä...koossa 44. Hihoista tuli mekkonen ja mahankohdalta tyyny! Ei hassummin, vai?!:)



Ruuneperiäkin muistettiin tortuin tänään. Kirja on vain kuvausrekvisiittaa, en ole sivistänyt tänään lapsiani lukemalla Ruuneperistä, kun ei ne (onneksi) pyytänytkään. Oon laiska lukemaan, tunnustan.:) Isi tykkää lukea, mutta joskus nukahtaa. Yks lapsistamme oli kerhossa hihkassu Viirua ja Pesosta kuunnellessa että isi aina tässä kohassa nukahtaa. Se siitä lukemisesta sitte..hih.:)

kastejuhla

Ihanat ristiäiset takanapäin. Haikeana silitin vauvan ristiäismekon kaappiin ja ajattelin, että jospa sille vielä ois käyttäjä joskus! ;) Tällä kertaa ei ressikään iskenyt, vaikka viiden lapsen kans on ihan valmisteltavaa jo pelkässää pukemispuolessa.:) Annoin reilun kyllä vastauksen kaikille halukkaille leipojille ja pyysin apua keittiölle meidän lastenhoitajasta. Hän myös kuvasi ristiäiset ja teetti kuvat valmiiksi!! (Ollaankohan me peräti kahden ensimmäisen lapsen ristiäiskuvat teetetty:)) Omalta kameralta löyty muutama kuva tänne laitettavaks.
Itelle jäi salaatin (pekoni-kukkakaali-parsakaali), juustosarvien ja näitten kinuskipikkuleipien teko.


Lapset olivat mallikkaasti koko juhlan ja vauvakin nukkui tyytyväisenä.:)