maanantai 30. kesäkuuta 2014

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

kesävaatteita



Sisko anto kaks kangasta että siitä vois kolmelle pojalle ommella t-paidat ja kahdelle tytölle tunikat. Vapaat kädet sain muuten. Kaavan leikkaamiseen osallistui 4-vuotiaani. Ja tarkasti leikkasikin.:) Kaksi pipoa tuli vielä molemmista kankaista. Toivottavasti vaatteet miellyttävät saajia.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannusta

Yhdessä mummilassa! Ihanaa kun lapsilla on seuraa! Viihtyvät ulkona, tulevat sisälle vain syömään. Grillattiin kanaa ja kasvisnyyttejä. Nam!



Sisko täytti vuosia. Virkattiin pari pöytäluutua, koristeltiin pullot kukkia varten ja yhdessä kaikki siskolle laulamaan. :)


Juhannusta totta totisesti. Rakeita alkoi tulla niin että maa tuli hetkeksi valkoiseksi. Nuorimmainen nautti valtavista rakeista! 


Ja saatiin vielä oikein herkullista mansikkakakkua iltakahvin kanssa. Nyt täytyy kyllä myöntää että kaikista tärkein juhannussyöminen, herkullinen juustokeitto, on jäänyt kuvaamatta! Sitä ei kai edes ajatellut mitään kun pääsi nauttimaan sitä..;)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

arjen ihanuuksia!

"mää meen keittään teille kahvia!" sanoo 2 ja puoli-vuotias nykyään lähes joka aamu. ja kukaan ei saa auttaa ja neuvoo. "Montako kuppia?" -kysyy vaan.:) Joskus tulee hyvää, tällä kertaa purkissa ei ollu kuin jämät jälellä, eikä tyttö hoksannu kysyä lisää poroja, joten näillä mentiin!:D


Eilen oli pakko saada tuoretta sämpylää ja pullaa. Puolen litran annos molempia, niin iltapalaks saatiin ja vähä pakastimeenkin. Pitkästä aikaa pullat voi silmän kera, slurps!

Vauvailtaan sukulaisvauvalle vietäväksi tein 56cm jumpsuitin ja lakin. Molemmat Ottobren lehdestä.Jumpsuit(syksy4/12), lakin kaavaa en muista mistä lehdestä. 
Jumpsuittia kavensin jonkin verran ja nyt mielestäni näyttää sopivammalta.:) Saman virheen teen joka kerta, leikkaan kankaan niin, että vetoketju tulee "väärälle" puolelle. Mut varmaan sama käytössä kummalla puolella, vaikka itteä häirihtee!:)
 Lakkiin mietin, laitanko vuorta näin kesällä, mutta voipi olla iso vielä pikkuiselle, joten syksyllä tarvii jo vuorta! Ja onhan nää ilmat nytkin kuin syksyllä...meen lisään leivinuunin puita!:D

perjantai 13. kesäkuuta 2014

puuhellan lämmössä keskikesällä

On se vaan niin ihana! ..Vaikka talon rakennusta suunnitellessa olinkin vastaan tätä miehen ideaa, puuhellaa. Nyt kiitän ja kumarran, kun se tuli laitettua. Lähinnä veden ja puuronkeittoa aamulla ja/tai illalla ja muuten vaan lämmitelläkseni.->lämpö leviää tupaan nopeasti hellalevyjen kautta.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

tyytyväisyyttä ilmassa


 

 
eilisen juttuja kylläkin, mutta vieläkin hyvä mieli siitä.:) pitkästä aikaa sain siivottua koko kakskerroksisen talomme niin, etten fuskannu mattojen tuulettamisessa tai lattian moppauksessa.:D ja vieläpä kuuden hengen petivaatteet vaihdettua. miten se niiiin monesti tuntuu etten kykene neljän pienen kans viikkosiivousta tekemään. oon huomannu että siihen tarttee vaan olla tietty innostus...niinku moneen muuhunki asiaan. ja voi voi ku siitä tulee tyytyväinen ja hyvä fiilis ku on tehnyt sen!!:) SUURENA apuna mainittakoon kaks reipasta lomalaista, jotka viihdyttivät lapsia ulkona!
 


ja välillä ehittiin pelata ligrettoakin.:) oon saanut omistakin 6- ja 4-vuotiaista mahtavia vastuksia peleihin!
semmoista tällä kertaa.:)

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

kesälomalla!


miehellä oli viikonloppu töitä niin lähdin lasten kanssa mummilaan lomailemaan. kalastamista harrastettiin ja muurinpohjalettuja herkuteltiin, ruohoa leikkasin (koska omalla uudella pihalla ei vielä viherrä ruoho vaan heinä ja luonnonkukat:)). nautittiin sisarusten, serkkujen ja vanhempien seurasta ja tietenkin lämpimistä kesäilmoista! välillä satoi rankastikin, mutta aurinkoinen mieli jäi!8)

pari kesämekkoa ja yks pipo


sisko pyysi tekemään mekkoja metsolan 14€:n kangaspalasta. siitä tuli yks 134cm ja yks 92cm mekko ja vielä pipo (ja vauvan lakkiinkin vielä varmaan riittäisi):). kaavat on ottobren (kesä3/2012) lehdestä muokattuna. 92cm-> malli12 kavennettuna ja kuminauhakujan saumanvaroihin lisättynä n.2cm ja 134-> malli34 kuminauhakujan saumanvaroihin lisättynä n.2cm. pipo omasta päästä.
toivottavasti ovat sopivia!:) 

liikennepuiston avajaisissa

isosisko huolehtii että pikkuveli saa myös kahvitarjoilun antimia!
 
hurja vauhti ja tiukkoja kurveja, unohtamatta juuri neuvottuja liikennesääntöjä:)

vanhimmaisen ottama kuva. täytyi ite ruveta kesäpaitojen ompeluun kun ei mieluisia löydy. ihan kiva malli. jostakin topista otettu mallia kaulukseen ja rypytykset lisätty.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Lämpöä

Riippumatossa loikoillen tänään virkkailin lasten leikkiessä ja pelatessa vierellä..


Valmistui pieni panta uudelle tulokkaalle. Jospa oisi vaikka ristiäisissä sopiva..:)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Virkkausta

Niin mahtavaa! Sain virkattua vauvalle mekon! Miksi en ole aiemmin tiennytkään kuinka rentouttavaa ja mukavaa virkkaaminen on! Kun nyt suurin osa ajastani kuluu maaten tai loikoen, on mahtavaa  löytää edes jotain mielekästä tekemistä. Tämän mekon ohjeen poimin dropsin sivuilta. 

Purin eilen kiikkutuolin maton, minkä ajattelin tehdä paremmaksi. Täytyisi vielä löytää jokin kevyempi työ mitä voisi tehdä riippumatossa....