Kirjoittajina siskot eri puolilta Suomea. Arkea lasten kanssa, keittiössä, ompelusten äärellä... Tavallista arkea iloineen ja murheineen. Tarkoituksena löytää jokaisesta päivästä hyvää, kaunista, mieltä ilahduttavaa!!
maanantai 16. marraskuuta 2015
Käsillä neulomista
Oon niin innostunut tekemään näitä neulomuksia ilman puikkoja. Nopeasti tulee valmista, ja vieläpä ihan kivan näköistäkin. Ensin tein muutaman kaulaliinan ja sitten pöytäliinan. Ja tuollaiseen kaulaliinaan ei mene aikaa edes puoltatuntia. Helppoa ja mukavaa! 😘
Joulua kohti
Meillä remppa vain jatkuu. Ukkokulta yrittää saada minulle vessaa ja kodaria ja eteistä ja vähän kaikkea valmiiksi. Ja minä vain neulon.
Yritän pitää masuasukkia masussa mahdollisimman pitkään, joten siinä loistava syy maata ja neuloa. Ja oikeasti kerrankin olen saanut valmiiksi vaikka ja mitä.. Suurin osa onkin jo päässyt salaisuudeksi
Anteeksi hämärä kuva, mutta vähän hämärää touhua nuo joulujutut täytyy ollakin. 😉
No, laitan sitten toisenkin kuvan, joka ei niin salaisuus ole.
Niin tykkään tästä vaikka itse teinkin.😆 Ihanan pehmoinen ja lämmin! Ja kyllä pojatkin muistaa kehua! Ekaluokkalainen kyseli monta kertaa päivässä joko on valmis ja ihaili ja ihmetteli miten taitava äiti on.. Oikeasti nautin siitä kun pieni ekaluokkalainen on niin aito — tulee vierelle ja sanoo:"äiti, kukaan ei varmaan oo noin nopee ja taitava virkkaan ku sää. Voisit vaikka alkaa myymään noita sun juttuja."
No, kohta hänellekin varmaan selviää ettei äiti kaikista paras ookkaan ja oikeestaan nää räpellykset ei menisi kaupaksikaan.. 😄
maanantai 9. marraskuuta 2015
Vauva kohta vuoden
Meidän vauva on kohta vuoden! Hänestä on kasvanut menevä ja hurmaava pikkumies. Vaikka meidän vauvaksi onkin aika pienoinen, niin kasvaa hän kumminkin niin että vaatteet käy aika-ajoin pieniksi.;) Kaapista löytyi vielä palanen Noshin raitasta joustocollegea ja siitä sai vielä juuri perus paidan ja housut. Aivan mahtavaa materiaalia, ei voi muuta sanoa!
Kaavat paitaan, housuun löytyy Ottobreen kevät 1/2013-lehdestä.
Tämä huppari on samaisesta kankaasta, kuin edellisen postauksen vanhemman tytön "neuletakki". Suloinen huppari siitä tuli. Ihana pikalämmike pikkuiselle. Vetskarivarastoa en omista, joten huomenissa saan vielä käydä vetskarin tähän hakemassa.:)
Tulipa vain hyvä mieli, että vielä sitä tauonkin jälkeen osaa ommella.:)
Syksyistä vaatetta lapsosille
Nyt se ompeluinspis sitte iski. Niiiiin pitkän tauon jälkeen. Ajattelin jo luopuvani ompelutarvikkeistakin, kun ei yhtään oo kiinnostanu koko ompelu .. Paljon olen lasten kanssa touhunnut pihalla ja metsässä. "Kaadettu metsää" oksasaksilla ja sen sellaista.:) No onneksi en ihan ehtiny kuitenkaan niitä ompelutarvikkeita hävittää, koska nyt tuntuu taas niin kivalta ommella. ..Oisko syynä sade ja harmaus...vai lasten tarve seuraavan koon vaatteille...ehkä vähän molempia.
Löysin kangaskaupan loppuunmyynnistä nämä tyttöjen "neuletakki" kankaat. Colitsia, jossa toinen puoli ihanan pehmeää ja lämmintä karvaa. Kaava on Syksyn Ottobre 4/2011 (21.). Ja aivan ihana kaava onkin. Miksikähän en aijemmin tätä ole hoksannu. Isommassa vielä hieman kasvunvaraa, mutta pienemmästä tuli just soppeli. Tykkään.:)
Noshilta tilasin joskus tätä ihanan pehmeää joustocollegea. Väriksi oisin halunnut tummemman vadelmaa ja siksi nämä odottivat leikattuinakin kaapissa aikas kauan aikaa. Ei oo yhtään mun värinen, mutta kivat näistä sitten lopulta kuitenkin tuli resoreineen kaikkineen. Kaavana syksy 4/2012 Ottobre lehden Funny Fox vetoketjuhupparin kaava.
lasten kans leipominen ja kokkaaminen
Tykkään leipoa ja kokata. Tykkään tehä sitä rauhassa. Lasten kanssa leipomisesta ja ruoan laittamisesta en suorastaan nauti. Ennemmin leikin legoilla tai junaradalla kuin vietän keittiössä aikaa lasten kans. Se on vaan niiiin rasittavaa olla skarppina ettei se koko suolapurkin sisältö lipsahda sinne taikinaan tai kananmunat lattialle yms.
Viimeaikoina on kuitenki ollu kokkauskaveria tarjolla ihan kiitettävästi. Onhan se hyvä että ne muksut oppii kokkaamaan kaikenlaista että ei oo ihan peukalo keskellä kämmentä kun muuttavat joskus omilleen. Mutta ehtiskö sitä vähä myöhemmin ku kaks ja neljäveenä. :) haha, no juujuu.. Mä koitan kestää kuitenki ku on tuo innokkuus niin valloillaan..
Yks päivä ekaluokkalainen leipo pizzan ja eskarilainen itelleen synttärikakun! Onhan se vaan niin kiva ku ne osaa! :D
ps. Tänä aamuna tämä kaksvee pyysi isäänsä kuorimaan porkkanan. Otti kattilan, ruokakermaa ja soijakastiketta. Mitä herkkuruokaa?! :D
torstai 24. syyskuuta 2015
Uusi ulko-ovi
Ukkokulta ei oikein eilen ymmärtänyt, mille minä nauran.
Nauroin sille, kun lähdimme koko perheellä kauppaan. Ensin isä hyppäsi ikkunasta ulos, sitten neljä lasta ja lopuksi äiti isoine mahoineen. Hö, aivan luonnollista käyttää olkkarin ikkunaa ulko-ovena!? Tuskin naapurit meitä ihmeissään kattoo, sekopäitä muutenkin..😆 no, hyvinhän se sujuu kun on koko ajan lakaisemassa hiekkaa olkkarin lattialta..
tiistai 22. syyskuuta 2015
Pitkästä pitkästä aikaa
Aika on nyt kyllä vierähtänyt niin nopeaa että ei ole kerennyt itse mukaan ollenkaan.
Pari viikkoa sitten palattiin takaisin kotiin meidän kaks ja puol kuukautta kestävältä evakkomatkalta.
En tiedä mitä siitä sanoisi. Ainakin sen että on se vaan niin hienoa omistaa sellaisia sukulaisia, jotka jaksavat sietää meitä niinkin pitkän aikaa omassa kodissaan!😊❤️
Nyt sitten parin viikon aikana ollaan yritetty laittaa paikkoja kuntoon, tai oikeastaan aika on mennyt lähinnä arjesta selviytymiseen. Tavaroille ei ole vielä paikkoja ja kaikki täytyy puhdistaa ennen käyttöön ottoa.
No, pääasia että viihdyn keittiössä! Niin rakastan tätä uutta väriä kaapeissa! Vaikka kahvat vielä puuttuvat ja kattilakaappi on työn alla niin keittiössä viihdyn. Ihanaa kun saa tehdä kodistaan aivan omannäköisen toisten mielipiteitä kysymättä! Nyt keittiössäni tuoksuu tuore uunista tullut mysli..😋
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






